HIEMAN KOULUSTAMME

Koulutamme mm. Rakennuspiirtäjiä, teknisiä piirtäjiä, tekstiilimekaanikkoja sekä ammattilaisia kone- ja metallialan eri ammatteihin kuten; koneenasentajia, koneistajia sekä työkalunvalmistajia.

GBS1 on perustettu vuonna 1988. Sitä ennen koulumme oli osa Bregenzin ammattioppilaitosta. Koulussamme opiskelee tällä hetkellä n. 500 opiskelijaa ja heitä opettamassa meillä on 19 päätoimista, kolme sivutoimista sekä yksi uskonnonopettaja.

Koulullamme on nykyaikaiset tilat, valoisat luokkahuoneet ja nykyaikaisin opetusvälinein varustetut laboratoriot, joissa opiskelijamme opiskelevat pienissä ryhmissä tulevassa ammatissaan tarvitsemiansa perustietoja ja -taitoja. Opiskelijoidemme henkilökohtaisen kasvun ja itsenäistymisen tukeminen ovat myös tärkeä osa pedagogista työtämme.

Monet opiskelijoistamme työskentelevät tulevaisuudessa huipputekniikan parissa erittäin kansainvälisessä ympäristössä. Tämän vuoksi heidän koulutuksensa sisältää myös muunmuassa matematiikkaa, englantia, materiaalioppia, valmistustekniikkaa sekä alakohtaista ammattiteoriaa.

OPISKELUKUSTANNUKSET

Opiskelu opiskelumateriaaleineen koulussamme on maksutonta. Koulumatkat sekä ruokailun opiskelijamme kustantavat itse. Opiskelijamme ovat työntekijöinä yrityksissä, jotka maksavat heille ns. oppilaanpalkkaa myös koulupäiviltä. Yrityksissä he työskentelevät kolmesta neljään päivään viikossa - vuosilomaa lukuun ottamatta - läpi vuoden; ensimmäisenä opintovuotena pääsääntöisesti opetusverstaissa ja myöhemmin tutannossa. Koulussamme he ovat yhtenä tai kahtena päivänä viikossa 40 viikkona vuodessa.

KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ

Tällä hetkellä meillä on käynnissä Leonardo-projekti Pohjois-Savon ammattioppilaitoksen kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa se käsittää noin kaksi kuukautta kestävän molemminpuolisen opettajavaihdon, jonka aikana luomme pohjan myös tulevalle opiskelijavaihdolle.

Jos Sinulla on kommentteja tai kysyttävää E-mail osoitteemme on adm.lbs1@schulen.vol.at

back

created by Ilkka Kemppainen / LBS I Bregenz 1997